Namngivning och böner som hänför sig till ett barns födelse

Lapsen syntymä on ilon aihe paitsi perheelle, myös koko kirkolle, jonka jäseneksi lapsi kasteessa liitetään. Kirkon perinteessä on eri aikoina ollut kaikenlaisiin perhetilanteisiin liittyviä rukouksia. Lapsen syntymään liittyviä rukouksia on nykyisellään käytössä kolmeen eri vaiheeseen: rukoukset lapsivuoteessa olevan äidin puolesta, nimenantorukoukset lapsen ollessa kahdeksan päivän ikäinen sekä äidin ja lapsen kirkottaminen neljäntenäkymmenentenä päivänä syntymästä.

Nimenantorukoukset

Nimenantorukoukset kahdeksantena päivänä perustuvat vanhaan juutalaiseen käytäntöön. Kristus ympärileikattiin kahdeksantena päivänä.

Vanhemmat valitsevat lapselleen nimen, ja papin voi pyytää lukemaan nimenantorukoukset kotiin tai sairaalaan tai jos äiti ja lapsi ovat jo liikkeellä ja hyvissä voimissa, rukoukset voi sopia luettavaksi kirkossakin.

Nimi on ihmisen persoonan ”otsikko”, jolla Jumala puhuttelee ja tuntee meidät. Siksi lapsi nimetään pian syntymän jälkeen. Nimi liittää jokaisen meistä taivaalliseen esirukoilijaan, omaan pyhään ihmiseen, jonka esirukouksiin voi elämän matkan varrella turvata.

Suomalainen nimiperinne on edelleen pitkälti kristillistä, joten usein oman nimen ja oman pyhän välille ei synny ristiriitaa. Nimilaki kuitenkin määrittelee, millaisia nimiä lapselle voi rekisteröidä. Papin kanssa on hyvä olla yhteydessä nimeä valitessa. Hän osaa opastaa asiassa myös rekisteriviranomaisen näkökulmasta. Hän on myös asiantuntija, joka voi auttaa taivaallisen esirukoilijan valinnassa vanhempien valitseman nimen perusteella.

Ortodoksisen perinteen mukaan nimiä annetaan yksi, mutta nykyään nimilaki mahdollistaa neljänkin nimen rekisteröimisen lapselle.

Kristuksen temppeliintuominen, ikoni Riisa

Kirkottaminen

Kirkottaminen seuraa vanhaa juutalaista perinnettä. Maria ja Joosef toivat juutalaisen lain mukaisen uhrin Jerusalemin temppeliin Jeesuksen ollessa 40 päivän ikäinen.

Kirkottamisella on äidin osalta rituaaliseen puhtauteen liittyvä taustansa, mutta toisaalta lapsivuodeaika on myös levon aikaa. Synnytys ja sen jälkeinen elämä eivät ole läpihuutojuttuja nykyäänkään, joten Kirkko ikään kuin antaa äidille ja lapselle mahdollisuuden levätä ennen paluuta yhteisön keskelle jumalanpalveluksiin. Kun tuo aika on kulunut, äiti palaa Kirkon yhteyteen rukousten saattelemana ja lapsi esitellään koko kansalle.

Rukoukset alkavat kirkon ovelta, ja pappi ottaa lapsen syliinsä kuljettaen hänet koko kirkon läpi aina alttarin pyhälle portille asti. Usein kirkottaminen toimitetaan vasta lapsen kasteen jälkeen. Silloin lapsi voi osallistua Pyhästä Ehtoollisesta yhdessä muun seurakunnan kanssa. 

Kaikista näistä toimituksista voi sopia oman seurakunnan papin kanssa. Helpointa se on, jos pappi on jo entuudestaan tuttu, mutta seurakunnasta osataan opastaa näistä aiheista enemmän ja sopia juuri perheen tilanteeseen sopivat ratkaisut. Kaikkiin mieleen nouseviin kysymyksiin vastaus on: Ole rohkeasti yhteydessä omaan seurakuntaan!

(i Teemu Toivonen)

Kirkottamisen jälkeen, vauva odottaa vanhempia hakemaan, kuva Kaisa Nykänen

Tässä videossa isä Teemu toivonen kertoo lapsen nimenannosta ja lapsen syntymään liittyvistä rukouksista. Videon on kuvannut Jaakko Toivonen. Videon kesto on n. 6 min.

Namngivning

I ortodoxa kyrkan kan man ge namn åt ett barn på den åttonde dagen efter födseln. Man kan be en präst komma hem till den nyfödda och läsa namngivningsbönerna. Det är en vacker, liten tillställning inom familjen, och efteråt har barnet ett namn. Om man inte har förrättat namngivningen före dopet så börjar dopförrättningen med namngivningsbönerna..

Enligt ortodox tradition ger man bara ett namn åt barnet, även om finländsk lag tillåter fyra namn. Det finns många traditioner kring namngivandet.  Ett av namnen borde kunna härledas till något helgon. Finländska förnamn baserar sig ofta på en kristen namngivningsprincip. När barnet får sitt namn enligt ett visst helgon, blir helgonet ifråga barnets himmelska förebedjare. Namnsdagen bestäms då enligt helgonets minnesdag. Den ortodoxa namnsdagskalendern följer ett annat mönster än den nationella. Detta beror på att man utgår från helgonens minnesdagar.

Barnets namn kan t.ex. väljas så att namnsdagen ligger nära barnets födelsedag, eller så kan man välja ett helgon som känns betydelsefullt för familjen. Den ortodoxa namnsdagskalendern finns på nätet.

Namnregister på fiska finns i Synaxarion (en samling hagiografier) : https://ort.fi/synaksarionin-nimihakemisto

Tilläggsinformation på finska, och listor över ortodoxa namn ja myös ortodoksisten nimien listoja: https://www.ortodoksi.net/index.php/Nimi_ja_siihen_liittyvä_pyhän_muistopäivä

Se även: https://www.ortodoksi.net/index.php/Ortodoksinen_kalenteri

Lag om för- och efternamn: https://www.finlex.fi/sv/laki/ajantasa/2017/20170946 Ehkä tässä olisi kuitenkin järkevää tää suora linkki? Tai sitten

https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2017/20170946 välj ”Dokumentin versiot, På svenska”.



Namngivningsförrättningen

  • prästen läser de inledande bönerna
  • man sjunger dagens troparion dvs sång enligt dagens tema
  • prästen välsignar barnet genom att vidröra pannan, munnen och bröstet, och barnets namn nämns i bönen
  • prästen tar barnet i sin famn och lyfter upp det framför ikonen under bön
  • slutvälsignelse

Förrättningen tar ca 10 min. Man behöver inte förbereda någonting i hemmet inför prästens besök och förrättningen. Namngivningsbönerna kan också läsas i kyrkan. Det viktigaste är gemensam bön.

Namngivningsförrättningen i  Euhologion (prästens handbok), innehåller följande böner:

på finska https://www.ortodoksi.net/index.php/Lapselle_kahdeksantena_p%C3%A4iv%C3%A4n%C3%A4_nime%C3%A4_annettaessa

(i Teemu Toivonen, Eija Honkaselkä, Kaisa Nykänen, Charlotta Buchert)

Sanapilvi suosituista ortodoksisista nimistä, kuva kaisa Nykänen
Nimenantorukoukset kotona, kuva Kaisa Nykänen

Lisämateriaalia

Synaksarionin (kokoelma pyhien elämäkertoja) nimihakemisto
Lisätietoja ja myös ortodoksisten nimien listoja
Katso myös Ortodoksi.net ja ortodoksinen kalenteri
Etu- ja sukunimilaki, Suomen lainsäädäntö.
Kastetoimitus Ortodoksisto.fi-sivusto

Visningar: 46