Sisällysluettelo: Sirpa Okulov: Ja Herra sanoi
Sirpa Okulov: Ja Herra sanoi
Raamattu on maailman eniten käännetty teos. Siitä on käännetty osia yli 2 400 kielelle. Useimmilla ihmisillä on mielipide Raamatusta, vaikka lähemmin asiaa tarkastelemalla mielipiteet osoittautuvat mielikuviin ei todellisiin tietoihin perustuviksi. Näin laajalle levinneestä kirjasta on syytä tietää joitakin perusasioita. Kyseessä on kirkon perusteos, jonka arvovallasta on eri kirkoilla hiukan toisistaan poikkeavia näkemyksiä. Tässä artikkelissa esitellään ortodoksisen kirkon näkemys Raamatusta. Lisäksi luodaan katsaus Raamatun eri kirjoihin sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa.
Raamatun synty
Suomen kielen sana Raamattu tulee kreikan kielen sanasta ta grammata (τα γράμματα), joka sanatarkasti käännettynä tarkoittaa kirjoituksia. Ruotsin vastaava sana bibeln pohjautuu latinaiseen sanan biblia. Lainasana ”Raamattu” on tullut suomalaiseen kielenkäyttöön idästä ortodoksien välityksellä.
Pyhä Henki vaikutti Raamatun kirjoittajiin
Raamattua ei ole annettu valmiina kirjana kirkon tarpeisiin. Kirjoitukset syntyivät tuhannen vuoden aikana. Vanhimmat Raamatun tekstit ovat 3000 vuoden takaa, nuorimmatkin lähes parin tuhannen vuoden ikäisiä. Raamatun kertomukset kulkivat ensin suullisena tietona sukupolvelta toiselle. Kirkon käsityksen mukaan kirjoitukset syntyivät Pyhän Hengen inspiraation voimasta, ja ne kirjoitettiin käsin papyrus- tai nahkakääröihin. ”Inspiraatiolla” ei tässä yhteydessä tarkoiteta pelkästään innoitusta luomistyöhön kuten taiteessa. Kirkon opetuksen mukaan Pyhä Henki vaikutti kirjoittajiin ja heille annettiin tietoa sekä menneestä että tulevasta, mutta kirjoittajien persoonallinen kirjoitustyyli säilyi. Raamatun kirjoitukset ovatkin kirjallisesti hyvin eritasoisia.
Pyhien tekstien luotettavuus
Tämän päivän ihminen pohtii suullisen tiedon ja käsinkirjoitettujen tekstien luotettavuutta. Nykyään suullinen tieto tulkitaan epävarmaksi tiedoksi. Ennen oli toisin. Koska luku- ja kirjoitustaito olivat harvinaisia, suullista tietoa arvostettiin jopa harvojen tuntemaa kirjoitustaitoa enemmän. Kertojat pyrkivät toistamaan kuulemansa sanasta sanaan. Omia liioitteluja ja lisäyksiä ei laitettu kertomusten sekaan. Kerrontaperinteen luonne oli toinen kuin nykyisin.
Tarkasta käsinkirjoitetusta tekstistä saamme kiittää juutalaista perinnettä. Juutalaisille oli ehdottoman tärkeää kopioida tekstit äärimmäisen huolellisesti. Tutkimusten mukaan tuhat vuotta vanhat kopiot ovat täsmälleen alkuperäisen näköisiä. Jos juutalainen kirjuri teki pyhiä tekstejä kopioidessaan yhdenkin kirjoitusvirheen, kirjakäärö ei kelvannut rituaaliseen käyttöön. Koska kirjoitusmateriaali oli kallista ja kirjoittaminen hidasta, työ tehtiin huolella ja vain tärkeät asiat kirjoitettiin muistiin.
Kirkko vai Raamattu auktoriteettina
Kirkon syntyaikoina 2000 vuotta sitten, oli olemassa juutalaisten pyhä kirja, joka vastaa meidän Raamattumme Vanhaa testamenttia. Raamatun nuorimmat kirjoitukset syntyivät Jeesuksen kuoleman jälkeen. Niistä koottiin kirjan jälkimmäinen osa, jota kutsumme Uudeksi testamentiksi. Kirkolliskokouksissa määriteltiin, mitkä kirjoitukset otetaan mukaan Raamatun kaanoniin eli sisällysluetteloon. Kun kirkon pyhiä kirjoituksia ryhdyttiin määrittelemään, osa kirjoituksista karsiutui pois.
Koska kirkko määritteli Raamatun sisällön, ortodoksinen kirkko ei aseta Raamattua kirkon yläpuolelle. Kirkko oli olemassa jo ennen kuin Raamatun kaanon oli syntynyt. Protestanttisissa kirkoissa Raamattu on korkein auktoriteetti, josta haetaan vastauksia kirkon opillisiin tarpeisiin ja kirkollista käytäntöä varten. Ortodoksi ajattelee varhaisen opetuslasten jälkeinen kirkon olleen oikeaoppinen, vaikka sillä ei ollut Raamattua käytössään.
Raamattu – kirkon kirja
Apokryfitekstit
Varhaisen kirkon jäsenet havahtuivat, että Jeesuksen elämästä ja opetuksista on ryhdyttävä kirjoittamaan niin kauan kuin oli elossa se sukupolvi, joka oli ollut todistamassa tapahtumia. Syntyi paljon ja monenlaista tekstiä. Osa kirjoituksista tehtiin juutalaista pyhien kirjoitusten selitysperinnettä (Talmud-kirjallisuus) noudattaen. Nämä apokryfiteksteiksi kutsutut kirjoitukset pyrkivät jäljittelemään apostolisia kirjoituksia, mutta niillä ei ollut samaa painoarvoa.
Kirjoittajien tarkoituksena oli saada ihmiset ymmärtämään ja uskomaan ihmeisiin, Jeesuksen jumaluuteen ja muihin vaikeasti ymmärrettäviin asioihin. Kirkon ryhtyessä määrittelemään Raamattuun kuuluvia kirjoja sen ulkopuolelle jätettiin apokryfitekstit, niissä olevien virheellisyyksien ja liioittelujen vuoksi.
Koska apokryfitekstit sisältävät paljon mielenkiintoista tietoa, ortodoksinen kirkko ei hylännyt näitä kirjoituksia kokonaan. Ikonimaalarit ja kirkkorunoilijat ovat käyttäneet apokryfitekstien tietoja lähteinään. Monet Neitsyt Marian ikonit on maalattu apokryfitekstien tietojen pohjalta. Tällainen on muun muassa Neitsyt Marian temppeliinkäynti, josta Raamattu ei mainitse mitään.
Raamatun kielet
Raamatun vanhimmat osat on kirjoitettu heprean kielellä. Uusi testamentti on sen sijaan kirjoitettu kreikaksi, joka oli varhaisen kirkon käyttämä kieli. Heprean kieltä käytettiin Jerusalemin temppelissä. Tavallinen kansa ja kauppiaat käyttivät puhekielenään heprean murretta, arameaa, joka oli myös Jeesuksen äidinkieli. Danielin kirjasta suurin osa on kirjoitettu arameaksi, samoin muutamat Uuden testamentin katkelmat.
Raamattu, sanallinen ikoni
Ortodoksit ymmärtävät Raamatun eräänlaisena ikonina. Raamattu on ymmärrettävä kokonaisuutena, eikä sen yksittäisillä jakeilla pidä mennä perustelemaan asioita. Asiayhteys on aina otettava huomioon eikä yksittäisiä jakeita saa käyttää lyömäaseina tai omien mielipiteiden tukena. Sanatarkkojen tulkintojen kannattajat joutuvat ristiriitaan yhteiskunnassa vallitsevien lakien ja tapojen kanssa. Kolmas Mooseksen kirja kehottaa surmaamaan vanhempiaan herjaavan ja aviorikkojan (3.Moos. 20: 9–10). Uuden testamentin puolella Matteuksen evankeliumissa olevia Jeesuksen sanat ”Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu” (Matt. 26:52) ovat ristiriidassa Paavalin kirjoittaman Roomalaiskirjeen 13. luvun kanssa, jossa Paavali kehottaa kuuliaisuuteen esivaltaa kohtaan. ”Sillä eihän ole esivaltaa, joka ei ole Jumalasta peräisin…” (Room. 13:1).
Raamatun alkuosa valmistaa meitä vastaanottamaan Kristuksen. Jälkimmäisessä osassa Kristus on keskellämme. Raamattu on Kristuksen sanallinen ikoni. Kuvaa ei voi pilkkoa ilman, että kokonaisuus särkyy. Raamatun tekstin sisältö avautuu helpommin lukijalle, joka on perehtynyt Raamatun ajan maailmaan. On selvitettävä, mitä kirjoittaja halusi tekstillään sanoa omana aikanaan.
Raamattu tutkimuskohteena
Raamattua voidaan tutkia tieteellisesti ja kriittisesti aivan kuten mitä tahansa historiallista dokumenttia. Raamatun tutkimuksessa käytetään apuna monia tieteitä muun muassa kielitiedettä. Raamatun alkukielien tuntemus on välttämätöntä tutkijalle. Suomenkielinen käännös on vain pyrkimys etsiä heprean ja kreikankielisille sanoille samansuuntaisia merkityksiä suomen kielestä. Käännös on aina tulkintaa.
Raamatunkäännöstyöryhmän (1992) ortodoksinen edustaja vaati, ettei apostoli Paavalin tekstiä seurakunnan johtajan ominaisuuksista käännetä virheellisesti. Kirjeessään Timoteukselle (1.Tim. 3:2) Paavali sanoo, että seurakunnan kaitsijan tulee olla yhden vaimon mies. Käännöstyöryhmässä oli esiintynyt halukkuutta korvata teksti sanalla ”yksiavioinen”. Tekstin sisältö olisi oleellisesti muuttunut tuon tulkinnan seurauksena.
Tutkimukset auttavat ymmärtämään Raamatun sanomaa. Tiede on löytänyt myös historiallisia epätarkkuuksia teksteistä. Tiede ei kuitenkaan pysty vastaamaan, ovatko kirjoitukset Jeesuksen jumaluudesta tosia. Se on ihmisen henkilökohtaisen uskon varassa.
Ortodoksinen kirkko uskoo Raamatun erehtymättömyyteen ihmisen pelastusta koskevissa asioissa. Raamattu on kirkon hyväksymä ja sen käyttämä kirja, Pyhän Hengen vaikutuksesta syntynyt ihmisen pelastusta varten.
Raamatusta ei pidä hakea tieteellisiä selityksiä esimerkiksi luonnontieteeseen. Maailmansyntyteoriassa kirkon näkökulmasta ei ole oleellista itse luomisprosessi, vaan se, että uskomme kaiken takana olevan persoonallisen Luojan. Tieteen ja Raamatun välillä ei katsota olevan ristiriitaa. Raamattu ei kilpaile luonnontieteen tai historian kirjoittajien kanssa tekstin sisällöstä. Teologia ja luonnontiede ovat eri tieteenaloja. Ei matemaatikkokaan hae vastauksia kielitieteestä.
Ortodoksien Raamattu
Varhainen kirkko käytti kreikan kieltä, siksi ortodoksisen kirkon Raamattu on krei-kankielinen Septuaginta. Sitä kutsutaan nimellä toinen kanoni eli deuterokanon. Siinä on kymmenen kirjaa enemmän kuin suomalaisessa kirkkoraamatussa. Nimi Septuaginta on latinaa ja tarkoittaa seitsemänkymmentä. Siitä käytetään myös LXX lyhennettä. Septuaginta on Vanhan testamentin ensimmäinen kreikankielinen käännös. Työn suoritti 72 miestä, joten siitä saatiin käännökselle nimi LXX. Yhdessä kreikankielisen Uuden testamentin kanssa se muodostaa Raamatun, jota alkukirkko käytti ja jota ortodoksinen kirkko käyttää edelleen. Septuagintan kaikki tekstit on käännetty myös suomen kielelle.
Suomenkielisestä Raamatusta puuttuvat seuraavat alun perin kreikankielisen Raamatun kirjat:
1.Esran kirja, Juuditin kirja, Tobiaan kirja, 1. Makkabealaiskirja, 2. Makkabealaiskirja, 3. Makkabealaiskirja, Salomon viisaus, Siirakin kirja, Jeremiaan kirje, Baarukin kirja.
Raamatun kirjat
Raamatun kirjat ovat pituudeltaan hyvin erilaisia. Osa niistä on hyvin lyhyitä, nykyajattelun mukaan vain artikkelin kokoisia. Osa kirjoista on kirjeitä ja ne on kirjoitettu kirjeiden muotoon. Vaikka tekstit kirjoitettiin kirjakääröihin, kutsumme niitä kirjoiksi, jotka on ryhmitelty sisällön mukaisesti ryhmiin. Jeesuksen syntymä on raja, joka jakaa Raamatun Vanhaan ja Uuteen testamenttiin.
Vanha ja uusi liitto
Sana testamentti tulee latinan sanasta ”testamentum”, joka tarkoittaa testamenttia tai liittoa. Vanhan liiton Jumala teki sopimuksen Abrahamin kanssa, joka on kolmen uskonnon kantaisä. Tämän liiton näkyvänä merkkinä tehdään edelleen poikalapsille ympärileikkaus juutalaisessa ja islamilaisessa kulttuurissa. Jumala lupasi pitää liittolaisistaan huolen, mikäli he olisivat uskollisia Hänelle. ”…siunaan sinua runsain määrin ja annan sinulle jälkeläisiä niin paljon, että he ovat kuin taivaan tähdet tai hiekanjyvät meren rannalla..” (1.Moos. 22:17).
Uusi testamentti kertoo Jumalan uudesta liitosta ihmisten kanssa. Jumala lähetti maailmaan poikansa Jeesuksen, jonka piti osoittaa, että ihminen voi elää tekemättä syntiä ja näin sovittaa ihmisten teot Jumalalle. Oikean elämän näkyvänä osoituksena Kristus nousi kolmantena päivänä ylös haudasta. Jumala osoitti ihmisille, että oikeasta elämästä seuraa pelastuminen jopa kuolemasta.
Johanneksen evankeliumin 3:16 jaetta (”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.”) kutsutaan pienoisevankeliumiksi, sillä siinä sanotaan koko ilosanoma (evankeliumi tarkoittaa ilosanomaa).
Suomalaisessa Vanhassa testamentissa testamentissa kirjoja on 27. Vanhan testamentin kirjat ryhmitellään neljään ryhmään sisältönsä vuoksi, aivan kuten nykykirjastoissa. Ryhmät ovat nimeltään: lakikirjat, historialliset kirjat, viisaus eli opetuskirjat ja profeetalliset kirjat.
Vanha testamentti
Lakikirjat (noin 400 eKr.)
Lakikirjat tunnetaan suomalaisessa Raamatussa viitenä Mooseksen kirjana. Kirjat tunnetaan juutalaisessa maailmassa nimellä pentateukki tai
toora. Kirjat eivät ole nimestään huolimatta Mooseksen kirjoittamia. Niissä kerrotaan myös Mooseksen kuoleman jälkeisestä ajasta.
Uuden tutkimuksen mukaan kirjat on nimetty Mooseksen mukaan, sillä hän sai vastaanottaa lain Jumalalta. Lisäksi Mooses osasi siihen aikaan harvinaisen kirjoitustaidon ja hän lienee kirjoittanut Herran sanoja muistiin.
Kirjoissa on useita rinnakkaiskertomuksia ja ne on koottu yhteen monista suullisista perinteistä. Joissakin kerrontaperinteissä Jumala puhuu ihmisille suoraan, joissakin taas Jumala ilmoittaa asiat näkyjen tai enkelten välityksellä. Muun muassa näiden erojen vuoksi, tutkijat ovat pystyneet hahmottamaan tekstin sisällä olevia erilaisia lähteitä. Varmaa on, etteivät lakikirjat eivät ole syntyneet yhden kirjoittajan kynästä eivätkä samalla aikakaudella. Lakikirjojen tunnettuja kohtia ovat: Luomiskertomus ja ihmisen lankeemus, Joosef-kertomukset, 10-käskyä ja lain antaminen sekä
Mooses-kertomukset.
Historialliset kirjat (noin 400-200 eKr.)
Historiallisia kirjoja ovat: Joosua, Tuomarien kirja, Ruut, 1. Samuelin kirja, 2. Samuelin kirja, 1. Kuningasten kirja, 2. Kuningasten kirja, 1. Aikakirja, 2. Aikakirja, Esra, Nehemia ja Ester.
Historialliset kirjat sisältävät Israelin kansan esihistoriaa. Myös Pentataukki voidaan laskea historiallisiin kirjoihin, vaikka sen pääpaino on lain antamisessa ja sen selventämisessä. Nämä kirjat eivät ole systemaattista historian kirjoitusta kuten vastaavat kirjat nykyisin. Niissä ei ole kronologista eikä systemaattista historian kerrontaa. Sen ajan ajattelun mukaan kirjoissa tulkitaan, miten lain toteuttaminen on onnistunut. Raamatullisen historiankirjoituksen päätavoite on osoittaa, kuinka Jumala on toiminut ja vaikuttanut historian kuluessa.
Vanhan testamentin historialliset kirjat ovat luonteeltaan uskonnollisia. Israelin kansan historiassa nousee esille usko Jumalan voimaan. Israel selviää vain Jumalan avulla vaikeuksista. Jumala johdatti kansansa pois Egyptin orjuudesta ja ruokki heitä erämaassa.
Israelin kansan maallisen mahdin loistokausi oli kuningas Daavidin aikana. Daavid oli Jumalan voitelema kuningas. Kuninkaat voideltiin tehtäväänsä vuodattamalla öljyä heidän päälleen.”Voideltu” on heprean kielellä Messias, kreikankielellä Kristus. Molemmat ovat nimiä, joita käytämme Jeesuksesta, Jumalan Voidellusta, Daavidin Pojasta. Hänen äitinsä Maria kuului Daavidin sukuun. Messias-usko eli voimakkaana jo Vanhan testamentin aikana. Kansa odotti johtajakseen Messias-kuningasta varsinaisen kuningasvallan luhistumisen jälkeen.
Jumalasta luopuminen ja katumus
Historiallisissa kirjoissa kerrotaan kuinka israelilaisten luvattu maa oli kukistunut ja jakautunut kahtia kuningas Salomonin jälkeen. Israelilaiset olivat luopuneet Jumalasta ja siitä seurasi tuho. Kirjoittajat näkevät maan ainoana pelastuksena palata siihen liittoon, jonka he Jumalan kanssa tekivät. Historiankirjoittajan tavoite oli osoittaa, että oikea toiminta tuo toivotun tuloksen.
Raamatun kirjoitusten mukaan Jumalan kansan suurin nöyryytys oli joutua Baabelin vankeuteen. Heillä ei ollut enää omaa valtakuntaa ja valloittajat olivat häpäisseet Jerusalemin uhritemppelin. Baabelin vankeudessa kansa valitti kohtaloaan. Koettelemusten jälkeen israelilaiset saivat palata kotiin, jossa rukoilivat katuen: ”… Sinä olet tehnyt oikein kaikessa, mikä on kohdannut meitä. Sinä olet ollut uskollinen, me olemme rikkoneet sinua vastaan.” (Neh. 9: 33)
Viisaus- eli opetuskirjat
Viisauskirjallisuutta ovat seuraavat kirjat: Job, Psalmit, Sananlaskut, Saarnaaja, Laulujen laulu.
Nämä kirjat ovat sisältönsä puolesta epäyhtenäisiä. Kirjojen yhdistävänä teemana on viisaus. Raamatullinen viisaus on aina jumalallinen alkuperältään. Israelin kansan historiassa kuningas edusti Jumalan tahtoa valtakunnassaan. Hänen tuli toimia viisaasti ja erottaa hyvä pahasta. Kuningas Salomo pyysi Jumalalta viisautta hallitakseen paremmin kansaansa. Oikeaa ja viisasta päätöstä kutsutaan suomen kielessä ”Salomon tuomioksi”. Viisauskirjallisuuden Sananlaskut on laitettu kuningas Salomon nimiin. Sananlaskuissa on elämänohjeita ja aforismeja elämän eri aloilta.
Vertaukset opetusmenetelmänä
Sananlaskujen kirjan opetukset avautuvat hepreankielen taitajalle ja Israelin kulttuurin tuntijalle paremmin. Viisautta kutsutaan usein naiseksi ja hulluus on puolestaan vieras nainen. Heprean kielessä sanat on jaettu sukuihin kuten venäjän ja saksan kielissä. Heprean kielen sana viisaus on feminiini eli nainen. Koska vertauksilla opettaminen oli vielä Jeesuksen aikaan yleinen opetusmenetelmä, oli luonnollista käyttää naista viisauden kuvaamiseen.
Monet Raamatun vertaukset vaativat pohdintaa tämän päivän ihmiselle, sillä kielikuvat ja käytännöt olivat tuohon aikaan erilaisia kuin nykyisin. Ortodoksisessa kirkossa Sananlaskujen kirjaa luetaan suuren paaston arkipäivien ehtoopalveluksessa.
Kärsimyksen ongelma
Jobin kirja on kirjoitettu taitavasti. Tyylinsä puolesta kirjaa voisi luonnehtia aikansa Nobel-kirjallisuudeksi. Jobin kirja on tämän päivän ihmisellekin antoisaa luettavaa. Kirjoittajan henkilöllisyyttä ei tunneta, mutta se on varmaa, että kyseessä on ollut oppinut ihminen.
Jobin kirja on kirjoitettu väittelyn muotoon. Tekstissä Saatana väittelee Jumalan kanssa. Saatanan mielestä hyvä mies Job on kuuliainen Jumalalle siksi, että hänen aineellinen että henkinen elämänsä on kunnossa. Jumala antaa Saatanan kiusata Jobia osoittaakseen tämän olevan. väärässä. Teksti pohtii kärsimyksen ongelmaa. Samaa kysymystä pohditaan nykyisin, etenkin luonnononnettomuuksien, terroritekojen tai onnettomuuksien yhteydessä. Kuinka Jumala sallii syyttömien kärsimyksen ja kuoleman?
Saatana kiusaa Jobia
Yleensä Vanhassa testamentissa opetetaan kuinka Jumalan tahdon mukaisesti elävä menestyy elämässään. Jobin kohdalla tilanne on toinen. Saatana ryhtyy kiusaamaan häntä. Job menettää ensin omaisuutensa, sitten lapsensa ja lopulta sairastuu itsekin vakavasti. Koettelemusten aikana Job ei kiroa Jumalaa, vaan toteaa: ”Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi.” (Job. 1:21) Job ymmärtää että kaikki hyvä on tullut Jumalalta. Hänen ystävänsä alkavat epäillä Jobin olleen epärehellinen tai vilpillinen, mutta Job vakuuttaa syyttömyyttään. Job joutuu sen tosiasian eteen, että myös syytön voi joutua kärsimään. Job ei pysty selvittämään älyllisin keinoin kärsimyksen ongelmaa, joka jää tekstissä avoimeksi. Job on nöyrä Herran palvelija ja hänen elämänsä loppupuolella kaikki muuttuu entistä paremmaksi.
Jobin kirjaa luetaan ortodoksisessa kirkossa suurella viikolla ennen ylösnousemusjuhlaa. Jobia on verrattu kärsivään Kristukseen ja tekstin sisältö muistuttaa uudesta ja paremmasta elämästä, ylösnousemuksesta.
Psalmit, lauluja ja rukouksia
Psalmit ovat lauluja ja rukouksia. Psalmien kirja on eniten käytetty Vanhan testamentin kirjoista. Psalmien kirjaa voi kutsua ortodoksien laulukirjaksi. Monet tutut jumalanpalvelusveisut ovat psalmeja, kuten liturgian ”Kiitä sieluni Herraa” (Ps. 103).
Viisauskirjallisuutta on käytetty opetusvälineenä kasteeseen valmistautuville, jotka kirkon alkuvuosisatoina olivat pääasiassa aikuisia. Koko suuren paaston ajan he opiskelivat Psalmien kirjaa. Opetettavat eli katekumeenit kastettiin yleensä suuren viikon lauantaina. Kasteen jälkeen he menivät kirkkoon ensimmäiselle ehtoolliselle ja lauloivat psalmia 23 ”Herra on minun paimeneni”.
Psalmit ovat puhuttelevia. Siksi niitä käytetään ortodoksisessa kirkossa paljon. Psalmit ovat myös olleet esikuvina monille kirkon rukouksille. Psalmeja on käytetty myös parantamiseen. Juutalaisissa synagogissa psalmilaulua säestettiin harpuilla. Samuelin kirjassa kerrotaan (1.Sam.16:23) kuinka Daavidin harpun soitto rauhoitti pahan hengen vaivaaman kuningas Saulin.
Saarnaaja, elämän mielekkyyden etsijä
Kuningas Salomonia on luultu Saarnaajan kirjan kirjoittajaksi. Saarnaaja kutsuu itseään Daavidin pojaksi. Tutkimukset ovat osoittaneet kirjan syntyneen vuosisatoja Salomon aikaa myöhemmin, 200-luvulla ennen Kristuksen syntymää. Saarnaaja on filo-sofi, joka pohtii elämän mielekkyyttä. Kirjoittaja itse sanoo kääntäneensä sydämensä tutkimaan aihetta ja miettimään kaiken olemusta. Tiedon lisääntyessä myös tuska lisääntyy. Saarnaajan mielestä ihmisen kärsimystä lisäävät vääryys (Saarn. 3:16), oikeuden maahan tallaaminen (4:1), köyhän sortaminen ja lain loukkaaminen (5:7). Hän näkee suurina syyllisinä vallanpitäjät, koska silloin ”tyhmyys on korotettu korkealle”(10:6). Saarnaaja myöntää ilon kuuluvan nuoruuteen, ”mutta muista Luojaasi nuoruudessasi” (12:6). Kaikki on kuitenkin Jumalan kädessä.
Vaikka Saarnaajan kirja on sävyltään pessimistinen, sitä ei hallitse jumalakielteisyys nykypäivän tapaan. Elämä lahjoineen on Jumalan antamaa. Kirjan loppusanat johdattavat lukijan Jumalan eteen. ”Jumala vaatii tuomiolle kaikista salatuistakin teoista, niin hyvistä kuin pahoista.” (12:14).
Saarnaajan kirjan tunnetuimpia kohtia on kolmannen luvun alussa (3:1-8) oleva runo, joka alkaa sanoilla:
”Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla. Aika on syntyä ja aika kuolla, aika istuttaa ja aika repiä maasta. Aika surmata ja aika parantaa, aika on purkaa ja aika rakentaa…”
Laulujen laulu, hääruno
Laulujen laulun kirjassa ei mainita Jumalan nimeä kertaakaan ja siksi eräät kirkon opin tulkitsijat ovat pitäneet kirjaa sopimattomana liturgiseen käyttöön. Maallisen tulkinnan mukaan kirjaa voi pitää avioparin rakkaudenylistyksenä. Eräiden kirkon isien mukaan kirjaa voidaan tulkita myös hengellisesti. Tällöin hääruno kuvaa Israelin kansan ja vieraiden kansojen välisiä suhteita. Laulujen laulun sulhasen roolissa on kuningas Salomo. Eräiden tulkintojen mukaan Salomon hääjuhlan vietto kuvaa hänen saapumistaan Jerusalemiin, josta tulee pelastus kaikille kansoille.
Uusi testamentti
Evankeliumi
Uuden testamentin alussa on neljä evankeliumia eli ilosanomaa Jeesuksesta. Evankeliumi on yksi kertomus, mutta sillä on neljä tulkitsijaa, Matteus, Markus, Luukas ja Johannes. Evankeliumia, Kristuksen kirjallista ikonia säilytetään ortodoksisessa kirkossa alttaripöydällä.
Evankeliumin tulkitsijat
Jeesuksen ajan tyylin mukaisesti kirjoittaja voitiin ilmaista peitenimellä, siksi meillä ei ole täyttä varmuutta kirjoittajien henkilöllisyydestä. Ratkaisevaa on tekstin sisältö, ei kirjoittajan henkilöllisyys. Sisällön piti vastata kirkon perimätietoa.
Vanhin evankeliumi
Markuksen evankeliumi on evankeliumeista vanhin (60 jKr.) ja lyhin. Markus lienee ollut Pietarin apulainen ja tulkki. Hänen kirjoitustyylilleen ovat tyypillisiä ilmaisut, joista käy ilmi, että hän kirjoitti henkilöille, jotka eivät tunteneet juutalaisia tapoja. Markuksen evankeliumi on ollut sekä Matteuksen että Luukkaan yhtenä lähteenä.
Publikaanista opetuslapseksi
Perimätiedon mukaan Matteus oli sama publikaani, jonka Jeesus kutsui opetuslapsekseen. Matteuksen evankeliumille (70 jKr.) on tyypillistä tapa osoittaa Jeesus profeettain ennustamaksi Messiaaksi. Hän puolestaan suuntaa tekstinsä juutalaisille. Siksi hän viittaa usein juutalaisten tuntemiin Vanhan testamentin kirjoituksiin. Matteuksen evankeliumi on sijoitettu ensimmäiseksi, koska siitä löytyvät muun muassa Vuorisaarna, Herran rukous ja autuuden lauseet.
Luukas, kristinuskoon kääntynyt älykkö
Evankelista Luukas oli aikansa älykkö. Hän oli pakanuudesta kristinuskoon kääntynyt oppinut, joka eräiden tulkintojen mukaan olisi toiminut lääkärinä, historioitsijana ja ensimmäisenä ikonimaalarina. Luukas esittää ainoana kirjoittajana evankeliumin (80 jKr.) historiankirjoittajan tavoin. Asiat etenevät aikajärjestyksessä. Hänen jouluevankeliuminsa on tuttu. Luukas on ainoa, joka on kertonut Jeesuksen lapsuudesta.
Hengellisin evankeliumi
Evankelista Johannes kertoo Jeesuksesta kaikkein syvällisimmin. Hänen evankeliumiaan on kutsuttu ”hengelliseksi evankeliumiksi”. Jos evankeliumi kirjoitettiin vasta vuonna 90 jKr., aikaa tapahtumista oli ehtinyt kulua. Kirjoittaja pohtii tapahtumien merkitystä, ei vain kuvaile niitä.
Jos kirjoittaja oli Jeesuksen rakkain opetuslapsi, Johannes, hän oli jo vanha mies tekstiä kirjoittaessaan. Vanha ihminen pohtii asioita eri tavalla kuin nuori. Muistiinmerkitsijöinä toimivat luultavasti Johanneksen opetuslapset. Ortodoksisessa kirkossa Johanneksen evankeliumia luetaan tärkeimpänä juhla-aikana, pääsiäiskaudella. Se merkitsee arvostusta tekstiä kohtaan.
Jeesuksesta on kirjoitettu paljon muutakin. Tutkijoiden mukaan Matteus ja Luukas ovat käyttäneet apunaan Jeesuksen puheiden kokoelmaa. Tällaista kirjaa ei ole vielä löydetty.
Apostolien teot
Apostolien tekojen kirjan on kirjoittanut evankelista Luukas. Kirjoittaja jatkaa evankeliumin sanomaa kuvaillen seurakunnan tapahtumia historiallisesta näkökulmasta. Luukkaan evankeliumin lopussa oleva Jeesuksen lupaus ”Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut” (Luuk. 24:49) osoittautuu Pyhäksi Hengeksi. Kirja kertoo Jeesuksen taivaaseen nousemisen ja Pyhän Hengen laskeutumisen opetuslasten päälle. Näitä tapahtumia kirkko muistelee helatorstaina ja helluntaina.
Kristittyjen joukko kasvaa
Pietarin kuuluisan helluntaisaarnan (Apt. 3:11-26) jälkeen seurakuntaan liittyi 3 000 ihmistä. Näin sai alkunsa kirkko. Kun kristittyjen joukko kasvoi, alkoivat myös vaikeudet. Apostolien kirja kertoo kuinka diakoni Stefanos kivitettiin näiden riitojen seurauksena (Apt.7:54-60). Stefanosta, ensimmäistä kirkon marttyyria, muistellaan ortodoksisessa kirkossa 27.12. Läntisessä kalenterissa Tapaninpäivä on edellisenä päivänä, 26.12.
Kaikki ensimmäiset kristityt olivat taustaltaan juutalaisia. Kun he opettivat Jeesuksen olevan ennustettu Messias, juutalaiset hallintomiehet syyttivät heitä juutalaisuuden vääristelystä. Opetuslapset vietiin juutalaisen neuvoston eteen kuulusteltavaksi. (Kat-so Räsänen s. 34.). Siellä tunnettu rabbi Gamaliel antoi neuvostolle viisaan ohjeen (Apt. 5:38–39): ”Jos tämä heidän ajamansa hake on lähtöisin ihmisistä, se kukistuu itsestään. Jos se on taas Jumalsta, te ette pysty sitä kukistamaan…” Kirkko on toiminut jo 2000 vuotta ja sen toiminta jatkuu edelleen.
Paavali (Saul), Rooman kansalainen
Apostolien tekojen tärkeä henkilö on apostoli Paavali (k. 67 jKr), jonka kristityksi tulemista, lähetysmatkoja ja niihin liittyviä vaikeuksia kirja kuvaa. Paavali oli Rooman kansalainen, alkuperäiseltä nimetään Saul ja aluksi ankara kristittyjen vainoaja. Hän oli sivistynyt rabbi, joka tunsi myös filosofian ja siksi pystyi väittelemään muita opetuslapsia paremmin oppineiden juutalaisten kanssa. Saul ei tavannut koskaan Jeesusta henkilökohtaisesti. Hänet kutsuttiin opetuslapseksi Damaskoksen tiellä näyn avulla Jeesuksen taivaaseenastumisen jälkeen. Koska hän ei ollut koskaan kuulunut Jeesuksen lähipiiriin, hänen arvovaltaansa evankeliumin julistajana tahdottiin kyseenalaistaa.
Paavalin teologia
Paavali edusti ajatusmaailmaltaan niin sanottuja pakanakristittyjä. Hän esitti, että kristityksi voi kääntyä tuntematta juutalaisia kirjoituksia. Ajatus oli juutalaiskristityksi kutsutusta Pietarista mahdoton. Hänen mukaansa kristityn oli pakko tuntea myös juutalaiset kirjoitukset, koska Jeesus oli juutalainen ja puhui sen käsitteistöä käyttäen. Riita ratkaistiin Apostolien kokouksessa vuonna 49 jKr. ja se päättyi Paavalin eduksi.
Kristinuskon leviäminen olisi jäänyt pääasiassa juutalaisten keskuuteen, mikäli Pietarin kanta olisi voittanut. Sen mukaan muun muassa kirkkoon liittyneelle miehelle olisi tehtävä ympärileikkaus ja kristittyjen pitäisi noudattaa kaikkia juutalaisia tapoja. Etiopian kristityt noudattavat osittain Pietarin linjaa vielä tänäkin päivänä. Heidän tapakulttuurissaan on runsaasti aineksia juutalaisuudesta.
Paavalin lähetyskirjeet
Apostoli Paavalin lähetyskirjeet (kreikan kielellä epistolat) ovat Uuden testamentin vanhimpia kirjoituksia. Paavali perusti matkoillaan seurakuntia ja piti heihin yhteyttä kirjeiden välityksellä. Vanhimmat kirjeet on kirjoitettu vuonna 51 Tessalonikan kaupungin asukkaille. Osa Paavalin nimeä kantavista kirjeistä on hänen työtovereidensa ja oppilaidensa kirjoittamia. Ortodoksisen kirkon käsityksen mukaan tekstit on kuitenkin kirjoitettu Paavalin hengessä, joten itse kirjoittajan persoona ei ole niin tärkeä. Kirjeet noudattavat sen ajan kirjoitustapaa. Paavali käsitteli kirjeissään ongelmia, joita vastaperustetuissa seurakunnissa syntyi. Hän myös antoi ohjeita seurakuntaelämään.
Nykytutkimuksen mukaan Paavalin itsensä kirjoittamina kirjeinä pidetään seuraavia: Kirje Roomalaisille, 1. ja 2. korinttilaiskirje, Kirje galatalaisille, Kirje filippiläisille, 1. kirje tessalonikalaisille, Kirje Filemonille.
Paavali, pakanain apostoli
Paavali oli vakuuttunut, että Jeesus oli luvattu Messias. Siksi myös Paavali käyttää julistuksestaan nimeä evankeliumi. Tässä yhteydessä sana evankeliumi on synonyyminä sanalle usko. Evankeliumi ei ollut valmiina kirjallisessa muodossa vielä hänen elinaikanaan.
Paavali on saanut lisänimen pakanain apostoli. Hänen periaatteensa oli, että evankeliumi on tarkoitettu kaikille kansoille, ei vain juutalaisille. Kiertäessään Välimeren alueella, Paavali meni aina ensin juutalaisten rukoushuoneeseen, synagogaan opettamaan. Jos hän sai nihkeän vastaanoton, hän kääntyi pakanoiden puoleen. Koska Paavali tunsi hyvin kreikkalaisen filosofian, hän väitteli mielellään oppineiden pakanoiden kanssa uskon asioista.
Markus kirjoitti oman evankeliuminsa Paavalin tulkintaa noudattaen. Paavalin tekstejä on käytetty paljon myös uskon opin ja kirkon käytäntöjen ohjeena. Lähetyskirjeistä löytyy kannanottoja muun muassa avioliittoon ja naimattomuuteen (1. Kor. 7), jumalanpalveluselämään (1. Kor. 11), kirkon olemukseen Kristuksen ruumiina (1. Kor. 12:12-) ja rakkauteen (1. Kor. 13). Hyvin usein käytetty Paavalin teksti on 1. Kor. 13, jossa Paavali ylistää rakkauden merkitystä:
”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rak-kaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali..”
Vanhurskas, Jumalalle kelvollinen
Paavalin pelastusopista nousevat tutut käsitteet vanhurskas, vanhurskaus ja vanhurskauttaminen. Paavali tarkoitti vanhurskaalla Jumalalle kelvollista ihmistä (Room. 5:19)
Uudessa testamentissa on eräitä kirjeitä, joita sanotaan katolisiksi eli yleisiksi. Toisin kuin Paavalin kirjeet, ne on nimetty kirjoittajan mukaan, sillä niitä ei ole osoitettu yksittäiselle seurakunnalle. Katolisia kirjeitä on seitsemän: Jaakobin kirje, 2. Pietarin kirje,1., 2. ja 3. Johanneksen kirje sekä Juudaksen kirje.
Johanneksen ilmestys
Uuden testamentin ainoa profeetallinen kirja on Johanneksen ilmestys. Se kertoo ennustuksia viimeisistä tapahtumista, joita Johannes-niminen mies näkee. Kirja on kirjoitettu kristittyjen vainojen aikana, ehkä vuonna 95 jKr.
Tekstin kirjoittaja esittelee itsensä Johannekseksi, joka on karkotettuna Kreikan Patmoksen saarelle. Pari tuhatta vuotta sitten saari toimi mielipidevankien karkotuspaikkana.
Vaikeaselkoinen Ilmestyskirja
Nykylukijan on vaikea ymmärtää kirjan symbolikieltä. Lohikäärme esiintyy usein sanastossa. Eräät uskontokunnat käyttävät Ilmestyskirjaa maailmanlopun ennustamiseen. Matteuksen evankeliumissa Jeesus itse sanoo: ”Mutta sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä” (Matt. 25:36). Ortodoksinen kirkko ei käytä Ilmestyskirjaa lopunaikojen ennustamiseen eikä kirjaa käytetä liturgisessa elämässä sen vaikeaselkoisuuden vuoksi. Monet kirkon opettajat, kuten Johannes Krysostomos, ovat suhtautuneet kirjaan kriittisesti.
Kristittyjen lopullinen voitto
Ilmestyskirjaa ei ole tarkoitettu maailmanlopulla pelotteluun. Kirjan perusjuoni kuvaa Kristuksen ja Saatanan välistä taistelua. Loppukamppailu päättyy Kristuksen lopulliseen voittoon. Ilmestyskirjan peto-käsite ja siihen liittyvä numerosarja 666, ovat yleisesti tunnettuja. Kreikan ja heprean kielessä aakkoset palvelivat myös numeroina. Jokainen kirjain tarkoitti eri lukua. Tämä mahdollisti lukutavan, jonka vuoksi moni historian henkilö on saanut kantaa Ilmestyskirjan pedon nimeä. Tunnetuimpia lienevät keisari Nero ja Adolf Hitler.
Raamattu: perimätiedon ja opin lähde
Apostolien ajoista lähtien kirkko on tulkinnut Raamattua. Tiettyjen tekstien valinta jumalanpalvelusten käyttöön on jo tulkintaa. Kuten edellä on mainittu, ortodoksinen kirkko pitää Raamattua pelastushistoriallisena kokonaisuutena. Vanha testamentti johdattaa meitä vastaanottamaan Kristuksen. Siksi Vanhaa testamenttia on pidettävä osana kristillisen kirkon historiaa, ei vain juutalaisuuden historiana. Kirkon opetuksen mukaan yksittäisiä jakeita ei saisi käyttää tulkinnan välineenä. Kokonaisuus on aina otettava huomioon.
Raamattu, ja pyhä perimätieto ovat ortodoksisen kirkon opin lähteinä. Kirkko opettaa, että sille on annettu Pyhä Henki, joka ohjaa Raamatun opettamisessa. Raamatun opillisessa tulkinnassa ylin arvovalta kuuluu Ekumeenisille kirkolliskokouksille (325 – 787). Kirkkoisät eli kirkon suuret opettajat ovat täydentäneet kirkolliskokousten opetuksia.
Vertauskuvallisuus Raamatussa
Raamatun tulkinnassa on käytetty historiallista tulkintaa. Tämän näkemyksen mukaan Jumala ohjaa historian tapahtumia ja vaikuttaa niiden kautta. Yksi varhaisemmista tulkintatavoista oli nimeltään allegorinen eli vertauskuvallinen tulkinta.
Tuttu Jeesuksen vertaus kylväjästä kuvaa Jumalan sanan levittämistä ja sanan vaikutusta ihmisiin. Uskonnollinen kieli sisältää usein paljon vertauskuvallista ainesta, kuten edellä mainitusta kylväjä-vertauksesta voidaan havaita.
Ortodokseille on tuttua myös käyttää Vanhan testamentin tapahtumia Uuden testamentin tapahtumien esikuvina. Mooseksen näkemä palava pensas kuvaa Neitsyt Mariaa. Valaan vatsassa kolme päivää ollut Joona kuvaa puolestaan Kristuksen kolmepäiväistä haudassa oloa.
Raamatun käyttö jumalanpalveluksissa vakiinnutti kirjojen kanonisuuden (Raamatun sisällysluetteloon hyväksytyt kirjat). Evankeliumikirjalle, Kristuksen sanalliselle ikonille, osoitetaan erityistä kunnioitusta. Sitä säilytetään pyhällä pöydällä alttarissa Kristuksen läsnäolon merkkinä.
Tietyissä tilanteissa kirkkokansa suutelee evankeliumikirjaa osoittaakseen rakkautta Jumalan sanaa kohtaan. Kirkossa evankeliumitekstiä luettaessa kansa kuuntelee sitä kumartuneena hartautta osoittaen. Evankeliumitekstin lukee aina joku papiston jäsen. Epistolan tekstin lukee yleensä kanttori tai lukija.
Raamatun luku jumalanpalveluksessa
Kirkossa ei lueta Raamattua sattumanvaraisesti tai papiston mieltymyksistä johtuen. Raamatun luku seuraa kirkkovuotta. Tekstit on jaettu jumalanpalvelusjärjestyksen mukaan kappaleisiin. Arkipäivien palveluksissa luetaan erilaisia tekstejä kuin lauantai- tai sunnuntaipäivisin ja suurina juhlina.
Psalmijaksoja luetaan yleensä ehtoo- ja aamupalveluksissa. Koska lukujaksot ovat pitkiä, niiden aikana on lupa istua. Seurakuntapalveluksissa ei lueta niin pitkiä psalmijaksoja kuin luostareissa. Suuren paaston palveluksissa on taas erilainen käytäntö. Silloin arkipäivän palveluksissa luetaan läpi Jesajan kirja, 1. Mooseksen kirja ja Sananlaskujen kirja. Suurella viikolla Raamatun lukeminen lisääntyy huomattavasti. Osa Vanhan testamentin kirjoista jää kuitenkin liturgisen käytön ulkopuolelle ajanpuutteen vuoksi.
Raamatun käyttö
Monet kirkon pyhistä ihmisistä ovat olleet ahkeria Raamatun lukijoita. Serafim Sarovilainen siteeraa usein Raamattua, josta hän osasi ulkoa monia kappaleita. Raamatun tekstit puhuttelevat runollisuudellaan.
Jos haluaa syventyä systemaattisesti Raamatun lukuun, apuna voi käyttää Ortodoksista kirkkokalenteria, jossa on merkittynä lukujakso vuoden jokaiselle päivälle. Lukujaksot aloitetaan pääsiäisestä. Jos lukee joka päivä kalenteriin merkityn kohdan, tulee Uusi testamentti tutuksi vuoden aikana. Kalenteriin on merkitty sekä epistola- että evankeliumitekstit. Epistolateksti on osa Apostolien tekojen kirjasta ja Raamatun kirjeistä. Myös ehtoopalveluksissa luettavat Vanhan testamentin kohdat löytyvät kalenterista.
”Viisaus asuu kaupungin porteilla”
Raamattua voi lukea myös oman mieltymyksen mukaan. Lukemista helpottaa, jos rinnalla käyttää jotakin raamatunselityskirjaa. Merja Merras on kirjoittanut teoksen Raamattu itämaisin silmin (2005) Paul Nadim Tarazin laajemman kirjasarjan pohjalta. Siinä selvitetään Raamatun historian kulttuuritaustaa. ”Viisaus asuu kaupungin porteilla” sanonta saa merkityksen, jos tietää, että vanhat kokeneet miehet istuivat Israelissa kaupungin muurien edessä olevilla porteilla ja keskustelivat ihmisten kanssa. Merraksen kirjasta selviää myös, miten joissakin tapauksissa käännöstyö alkukielestä suomenkieleen on tulkintakysymys. ”Neitsyt”-sana muun muassa voidaan kääntää sanalla ”nuori nainen”.
Kirkon isät opettavat, että Raamattua pitäisi lukea nöyrästi apua etsien ja hakien rohkaisua sieltä. Pyhä Johannes Krysostomos on sanonut: ”Raamattua lukiessa sielu ikään kuin siirtyy pyhiin paikkoihin, puhdistuu ja tulee paremmaksi sen tähden, että itse Jumala Raamatun kautta keskustelee sen kanssa. On aivan mahdotonta, että se, joka ahkerasti ja huolellisesti harjoittaa Raamatun lukemista, jäisi ilman hyötyä ja siunausta.”