Täältä löydät usein kysyttyjä kysymyksiä ortodoksisesta kirkosta.

Kirkosta kiinnostuneet

Mikä on katekumeeni?

Katekumeeni (”oppilas, opetettava”) on ortodoksiseen kirkkoon tutustuva ja kirkon opetusta saava henkilö. Katekumeeniopetus auttaa tutustumaan ortodoksiseen uskoon, seurakuntaelämään ja kirkon perinteeseen ennen mahdollista kirkon jäseneksi liittymistä.

Katekumeeniopetuksen kesto vaihtelee seurakunnittain ja henkilökohtaisen tilanteen mukaan. Tavoitteena ei ole suorittaa kurssia nopeasti, vaan tutustua kirkon elämään rauhassa ja osallistua seurakunnan toimintaan.

Ei tarvitse. Kirkkoon tutustuminen on oppimisprosessi, joka jatkuu koko elämän ajan. Katekumeeniopetus on tarkoitettu juuri perustietojen ja käytännön kokemuksen kartuttamiseen.

Jos sinut on kastettu vedellä Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen toisessa kristillisessä kirkossa, kastetta ei yleensä toimiteta uudelleen. Kirkko tunnustaa yhden kasteen. Liittymistapa arvioidaan aina seurakunnan papin kanssa.

Ei tarvitse. Kasteessa tai kirkkoon liittymisen yhteydessä valitaan taivaallinen esirukoilija, mutta oma etunimi säilyy normaalisti käytössä myös kirkollisessa elämässä.

Kyllä voit. Kaikki ovat tervetulleita osallistumaan jumalanpalveluksiin. Ehtoolliseen osallistuminen kuuluu kuitenkin ortodoksisen kirkon jäsenille, jotka ovat valmistautuneet siihen kirkon käytännön mukaisesti.

Kirkossa

Miten kirkkoon kannattaa pukeutua?

Tavalliset siistit arki- tai juhlavaatteet riittävät. Tarkoitus ei ole kiinnittää huomiota itseensä vaan osallistua jumalanpalvelukseen luontevasti ja kunnioittavasti.

Ei tarvitse. Suomessa huivin käyttö on henkilökohtainen valinta. Jotkut käyttävät huivia, monet eivät.

Ei. Paasto toteutuu eri tavoin eri elämäntilanteissa. Lapsilla, opiskelijoilla, perheellisillä, sairailla ja ikääntyneillä voi olla erilaiset mahdollisuudet paastota. Paasto ei ole vain ruokavaliota, vaan myös rukousta, lähimmäisenrakkautta ja hengellistä harjoitusta. Kirkko antaa kehyksen ja rytmin paastoamiselle, ei sen tiukkaa järjestelmää.

Kyllä, mutta lähteisiin kannattaa suhtautua harkiten. Verkossa on paljon hyvää materiaalia, mutta myös sisältöä, joka ei vastaa ortodoksisen kirkon opetusta tai voi antaa yksipuolisen kuvan kirkosta. Seurakunnan opetus ja keskustelut papiston kanssa ovat turvallinen lähtökohta. Lisäksi Suomen ortodoksisen kirkon sivut ort.fi sekä tämä sivusto, ortodoksisto.fi, antavat tasapainoista tietoa ortodoksisuudesta.

Piispojen tehtävänä on vaalia kirkon ykseyttä ja huolehtia siitä, että seurakunnat toimivat yhdessä. Piispat ovat kirkon opin tulkitsijoita ja sen eheyden vaalijoita. Ortodoksisessa perinteessä kirkon elämä rakentuu yhteydelle, ei yksittäisten opettajien tai ryhmien ympärille.

Rippi-isä on pappi, jonka kanssa voi keskustella hengelliseen elämään liittyvistä kysymyksistä ja jonka luona voi käydä katumuksen sakramentissa. Rippi-isän tehtävä on tukea, kuunnella ja ohjata – ei hallita tai tehdä päätöksiä toisen puolesta.

Ortodoksisen kirkon elämässä on perinteitä, paastoja ja käytäntöjä, mutta niiden tarkoituksena on auttaa ihmistä kasvamaan suhteessa Jumalaan ja lähimmäisiin. Ortodoksinen elämä on ennen kaikkea osallistumista kirkon yhteiseen elämään, sakramentteihin ja hengelliseen kasvuun.

Kirkkoon liittyminen ei ole päätepiste vaan alku. Ortodoksina kasvaminen tapahtuu vähitellen osallistumalla jumalanpalveluksiin, rukouselämään, seurakunnan toimintaan ja kirkkovuoden rytmiin. Kirkon elämä opitaan elämällä sitä. Kaikkea ei tarvitse eikä voikaan ymmärtää tai osata heti.

Korona-aikana tapa muuttui ja hyvä niin. Nykyisin piispaa tai pappia tervehdittäessä tämä siunaa ja sitten kumarramme hänen kädestään kiinni pitäen, mutta emme suutele kättä.

Rukouksesta

Mitä ikoneja minun pitää hankkia?

Yleensä kodin pääikoni esittää Kristusta tai Neitsyt Mariaa Jeesus-lapsi sylissään. Usein on myös oman pyhän ikoni. Kaikki tämän jälkeen on ekstraa. Voi myös pohtia voiko suuri määrä ikoneja hajottaa rukoukseen keskittymistä.

Se ei ole helppoa edes suurille kilvoittelijoille. Puoliääneen rukoileminen voi auttaa, samoin istualtaan rukoileminen, jos seisominen aiheuttaa kipua tai väsymystä. Voi myös rukoilla pienen ajan kerrallaan, lukea vaikka alkurukoukset (Taivaallinen Kuningas, Pyhä Jumala…).

Monet rukouksista ovat vanhoja ja tulevat luostarikilvoittelijoilta. Siksi ne voivat tuntua nykyihmisestä vähän oudoilta. Katumus vastaa aikamme hokemaan ”olla sellainen kuin olet”. Kristus taas kutsuu meitä kasvamaan pyhyydessä eli muuttumaan paremmiksi. Siksi tarvitaan katumusta. Himoja taas on monenlaisia kuten rahan himo, kunnian tavoittelu, itsekeskeisyys ja toisten huomioimattomuus. Kaikki riippuvuudet ovat himoja, joista tulee pyrkiä eroon.

Kirkko ja tiede

Miten ortodoksinen kirkko suhtautuu tieteeseen?

Ortodoksinen kirkko suhtautuu tieteeseen lähtökohtaisesti avoimesti. Tiedettä ja kristillistä uskoa ei tarvitse nähdä toistensa vastakohtina. Kirkko voi käydä vuoropuhelua tieteen kanssa ja hyödyntää tutkittua tietoa.

Tiede ja uskonto tarkastelevat todellisuutta osittain eri näkökulmista. Tiede pyrkii tutkimaan esimerkiksi sitä, miten maailma ja luonto toimivat. Kirkko puolestaan kysyy myös olemassaolon tarkoitusta ja sitä, miksi ylipäätään on olemassa jotakin. Kirkon uskoon kuuluu myös luova hämmästely.

Ortodoksisessa kirkossa ei ole yleisesti nähty tarpeelliseksi rakentaa uskoa evoluutioteorian vastustamisen varaan. Luonnontieteellinen selitys lajien kehityksestä ja kirkon kysymys luomakunnan perimmäisestä alkuperästä avautuvat eri näkövinkkelistä.

Kyllä. Esimerkiksi ympäristökysymyksissä tieteellinen tieto auttaa ymmärtämään luonnon tilaa ja sitä, millaisia käytännön toimia luomakunnan varjeleminen edellyttää.

Kirkko ei ensisijaisesti tarjoa luonnontieteellistä teoriaa maailman synnystä. Se kysyy, miksi maailma on olemassa ja mikä on olemassaolon perimmäinen perusta. Raamatun ilmaus Jumalasta ”Minä olen se joka olen” liittyy tähän olemassaolon mysteeriin. Tämä Jumalan itsensä antama kuvaus itsestään on huikea vastaus, sillä se saa sanat ja ajatukset pyörimään olemisen olemassaolon, persoonallisen Jumalan ja olemassaolon piirissä. Kirkossa ei ole katsottu tarpeelliseksi tietää sitä mitä Jumala tietää. Tällainen yritys oli Aadamin ongelma, joka tavoitteli kielletyn hedelmän kautta kaikkitiettävyyttä. Tästä onnettomuudesta on kuitenkin otettu opiksi.  

Kristilliseen uskoon kuuluu ajatus ihmisen tiedon rajallisuudesta. Kirkko ei väitä ihmisen kykenevän ymmärtämään täydellisesti Jumalaa tai olemassaolon perimmäistä mysteeriä.

Kirkko ja sairaudet

Miten ortodoksinen kirkko suhtautuu sairauksiin?

Sairaus kuuluu ihmiselämän haurauteen. Sairaudet voivat olla ohimeneviä, toiset taas pysyviä. Ne herättävät myös kysymyksiä niiden tarkoituksesta. Kirkon perinteessä sairautta voidaan tarkastella myös hengellisen kasvun näkökulmasta, mutta tämä ei tarkoita, että sairautta pitäisi tavoitella tai että parantumista ei saisi toivoa.

Sairautta ei nähdä yksioikoisesti Jumalan rangaistuksena. Kirkon rukouksissa sairastavan puolesta pyydetään nimenomaan paranemista sekä kivun ja kärsimyksen lievittymistä. Molemmat puolet ovat siis kirkon opetuksessa läsnä: yhtäältä sairauden hyväksyminen osana ihmiselämää sekä toisaalta siitä pyrkiminen eroon. Sama ajatus toistuu kirkon kilvoitteluperinteessä yleisemminkin.

Erityisesti askeettisessa perinteessä sairauden on ajateltu voivan opettaa ihmiselle nöyryyttä ja muistuttaa elämän ja terveyden hauraudesta. Sairaus voi myös avata uuden näkökulman omaan elämään ja kärsimykseen tai jopa selkeyttää elämää kohti toisten palvelemista.

Kyllä. Kirkon rukouksissa pyydetään Jumalaa parantamaan sairastava ja lievittämään hänen kipuaan. Sairauden hyväksyminen elämäntilanteena ei tarkoita sitä, ettei paranemista saisi toivoa.

Tarttuvaa tautia sairastavana ei pidä tulla yhteiseen jumalanpalvelukseen. Kyse on lähimmäisen huomioon ottamisesta: seurakunnassa voi olla vanhuksia, sairaita ja muita ihmisiä, joille tavallinenkin infektio voi olla vaarallinen. Peruskäytöstavat ja maalaisjärki ovat aina paikallaan.

Voidaan tehdään ero pyhien lahjojen ja ehtoollisen jakamiseen käytettävien välineiden välillä: pyhien lahjojen ei katsota kantavan sairautta, mutta ehtoollisvälineisiin liittyvät samat fyysisen maailman hygieniakysymykset kuin muihinkin esineisiin. Koronapandemia nosti tämän kysymyksen erityisen näkyvästi esille.

Ehtoollista ei ole myöskään aina jaettu samalla tavalla. Nykyinen yhteisestä maljasta lusikalla jakamisen tapa vakiintui yleisortodoksiseksi käytännöksi ensimmäisen vuosituhannen lopulla. Aikaisemmin pyhitetty leipä ja viini voitiin jakaa erikseen.

Näin käytännön toteutuksesta voidaan keskustella esimerkiksi epidemioiden yhteydessä samalla, kun ehtoollisen hengellinen ja sakramentaalinen merkitys säilyy.