“Pyhää etsivä näkee pyhää siellä, missä matkailijalle on vain nähtävyyksiä ja välinpitämättömälle on pelkkää arkea” – isä Serafim

KOHDE

Perinteisesti pyhiinvaellus on matka johonkin pyhänä pidettyyn paikkaan. Eri kulttuureissa ja uskonnoissa on useita keskeisiä pyhiinvaelluskohteita. Ne ovat usein pyhiä kaupunkeja tai muita pyhiä paikkoja. Kristinuskossa tärkeitä pyhiinvaelluskohteita ovat esimerkiksi Rooma, Jerusalem ja useat pyhät luostarit. Pyhiinvaellus on tärkeä ilmiö, sillä miljoonat ihmiset matkustavat vuosittain erilaisille pyhiinvaelluskohteille.

Pyhiinvaellukset suuntautuivat aluksi paikkoihin, jotka olivat yhteydessä Jeesuksen elämään, syntymään ja ristiinnaulitsemiseen. Sellaisia olivat esimerkiksi Betlehem, Nasaret sekä erityisesti Jerusalemin Pyhän haudan kirkko, jonka Pyhä Helena rakennutti Jeesuksen ristiinnaulitsemispaikan päälle. Pyhää Helenaa, Rooman keisarin Konstantinus Suuren äitiä, pidetään kristillisen pyhiinvaelluksen äitinä. Hän pyhiinvaelsi niille seuduille, missä Jeesuksen oli sanottu eläneen ja rakennutti kirkkoja Jeesuksen elämän merkittävimmille paikoille kuten mm. Jerusalemissa Golgatalle ja Öljyvuorelle sekä Bethlehemissä Jeesuksen syntymäpaikan päälle. Tältä ajalta eli 300-luvulta on säilyneet myös varhaisimmat kirjalliset kuvaukset pyhiinvaelluksista Lähi-itään. Jo ensimmäiseltä vuosisadalta alkaen olivat kristityt vierailleet Jeesuksen elämän tärkeissä kohteissa, sekä marttyyrien, etenkin apostoleiden haudoilla sillä ensimmäisistä kirjallisista kuvauksista käy selväksi, että nämä paikat oli tunnettuja kristittyjen keskuudessa. Ensimmäisiin kirjallisiin kuvauksiin kuuluu Pyhän Hieronymuksen kirjoitukset, missä hän rohkaisee kristittyjä pyhiinvaelluksiin. Vielä nykyäänkin on Jerusalem tärkein yleiskristillinen pyhiinvaelluskohde ja siellä käy vuosittain käy yli 2 miljoonaa vierailijaa. Tämä luku tosin sisältää myös juutalaiset ja muslimit, joille heillekin on Jerusalem tärkeä pyhiinvaelluskohde.

JAKAMINEN

Pyhiinvaelluksella on tilaa pohtia elämän isoja kysymyksiä rauhassa. Yhteisillä vaelluksilla kokemuksiaan voi jakaa toisen kanssa, elämään saa uuden näkökulman ja asioista voi olla helpompi päästää irti. Nykyajassa korostuu erityisesti pyhiinvaelluksen yhteisöllinen luonne. Kristillisen elämännäkemyksen mukaisesti olemme olemassa toisiamme varten. Jakaminen kaikissa muodoissaan on muodostunut entistä tärkeämmäksi hengellisen kasvun kannalta, kun yhä useampi suomalainen asuu yksin ja on tottunut tekemään valintansa ainoastaan itseään ajatellen. Vaeltaessamme yhdessä kohti yhteistä – ja silti jokaiselle eri tavalla merkityksellistä – päämäärää voimme jakaa ainutlaatuiset hetket toisten kanssa. Jaamme yhteisen elämyksen pyhällä paikalla tai jumalanpalveluksessa, jaamme yhteisen maiseman paitsi toistemme, myös hänen kanssaan, joka satoja vuosia sitten kulki samaa tietä. Olemme kaikki samalla matkalla, matkalla ihmisyyteen ja matkalla Jumalan luo. Konkreettinen apu, vaikkapa käden ojentaminen jyrkässä rinteessä tai janojuoman jakaminen, tuovat meitä lähemmäs toisiamme ja lähemmäs päämääräämme.

LÄHTEMINEN

Pyhiinvaellus on ikivanha mutta samalla ajassa elävä perinne. Kautta aikojen ihmiset ovat kaivanneet pyhille paikoille ja tehneet matkoja niille. Matkalle motiivit ja merkitykset antaa vaeltaja itse.

Ortodoksisessa ja katolisessa kulttuurissa pyhiinvaeltamisella on rikkoutumaton perinne aina kristinuskon alkuvuosilta. Kreikassa ei puhuta pyhiinvaeltamisesta, vaan toiminnan pohjana on verbi proskynizoo, joka tarkoittaa kunnioittamista. Pyhiinvaellukset ovat ortodokseille siis kunnioitusmatkoja, joissa uskova matkustaa johonkin tiettyyn, ennalta valittuun kohteeseen osoittamaan kunnioitustaan. Paikka voi olla esim. jokin vanhatestamentillinen pyhän tapahtuman tapahtumapaikka Israelissa, jonkun tietyn pyhän reliikkien sijoituspaikka, jollekin tietylle pyhälle omistettu kirkko koti- tai ulkomailla, tunnetuksi tullut luostari kuten Valamo Suomessa ja Athoksen luostarit Kreikassa jne. Kunnioitusmatkalle lähdetään monista syistä: joku pyhä esimerkiksi on voinut auttaa tai tulla tärkeäksi henkilön elämässä, jolloin tämä tahtoo osoittaa kiitollisuuttaan ja kunnioitustaan matkaamalla rukoilemaan hänen reliikkiensä tai hänen nimeään kantavan kirkon luokse. Matkaan voi liittyä myös toive saada Jumalalta apua johonkin tiettyyn oman elämän hengelliseen ongelmaan. Kunnioitusmatkalle voidaan lähteä myös uskonnollisen heräämisen seurauksena. Suomessakin moni lähtee käymään Valamossa pian uskoontulemisensa jälkeen juuri tästä syystä. Joka tapauksessa tällainen proskynizoo-matka on luonteeltaan hieman eri kuin se, että esim. lähtee suorittamaan pitkän jalkaisin tehtävän pyhiinvaelluksen toivoen, että kokisi uskonnollisen kokemuksen vaelluksen aikana. Kunnioitusmatkalla on näet tietty ennalta valittu tarkoitus, vaikkapa se, että tahtoo pyytää esirukousta pyhältä Nikolaokselta hänen reliikkinsä ääressä, tai osallistua liturgiaan Valamon luostarissa.

MATKANTEKO

Pyhiinvaellus on matka. Matkan pituus ei ole olennaista, sillä pyhiinvaellus on aina myös matka sisäänpäin, syvyyssuunnassa. Kristitylle vaeltajalle pyhiinvaellus on ruumiin rukousta, hengellisen elämän hoitamista ja hengittämistä Jumalan tahdissa. Se on myös oman uskon ilmaisemista.

Pyhiinvaellukseen olennaisena osana kuuluu pyrkimys saada innoitusta ja voimia uskonelämän kilvoituksiin. Rukous yksin ja yhdessä kuuluu olennaisena osana pyhiinvaellusmatkoihin. Koska ihminen on kokonaisvaltainen olento, johon kuuluvat erottamatta sielu, henki ja ruumis, on pyhiinvaellus yksi erittäin oleellinen tapa etsiä Jumalaa, kiittää Häntä tai vaikka täyttää annettu lupaus. Fyysisesti meneminen pyhään paikkaan, vaivan näkeminen, Jumalan kasvojen etsinnässä väsyminen fyysisesti, ne kaikki kuuluvat pyhiinvaeltamiseen. Pyhiinvaellus ei ole pelkkää matkailua eikä matkailu ole vain pyhiinvaellusta. Ne ovat eri asioita, vaikka ne käytännössä sekoittuvat ja yhdistyvät erilaisina muunnelmina. Niiden ero on matkalle annetussa sisäisessä merkityksessä ja matkan sisäisessä suuntautumisessa.

Läheskään aina pyhiinvaellusta ei tehdä suoraan uskonnollisista syistä. Motiivina voi olla irtioton kaipuu, itsensä haastaminen ja omien rajojen kokeileminen, lupauksen täyttäminen, vaeltaminen luonnossa tai kiinnostus kulttuurihistoriallisiin kohteisiin. Pyhiinvaellukseen kuitenkin aina liittyy merkityksen etsintä, ihmettely ja pyhyyden äärelle asettuminen. Hengellinen ja henkinen ulottuvuus saattaa aueta pitkään vasta matkan jälkeenkin. Kokemus on vahvasti kokonaisvaltainen. Fyysisen kulkemisen lisäksi pyhiinvaellus on aina syvyyssuunnassa tehty matka. Kulkea voi jalan, pyörällä, meloen tai yhtä hyvin autolla, jos liikkuminen on haasteellista. Pyhiinvaellus yhdistää luonnossa kulkemisen, hiljentymisen, kulttuurihistorian, liikkeellä olon ja irtioton arjesta. Vaellus voi herättää kysymyksiä, mistä olen tulossa, mihin menossa ja mikä on oma paikkani. Matkan varrella pyhät paikat ja kulkeminen nostaa esiin oman elämän iloja ja suruja. Olemassaolo, elämä, kuolema, merkitys ja merkityksettömyys. Pyhiinvaeltaja vaeltaa mysteerien maailmassa. Pyhä voi yllättää tai se voi säilyä salaisuutena. Huomattavaa on, ettei matkan pituus ole tärkeintä. Pyhiinvaellusta voi tehdä esimerkiksi labyrinttiä kulkien, ikonin tai muun taideteoksen äärellä tai kulkemalla muutaman tunnin vaelluksen useiden viikkojen matkan sijaan. Liikunta, matkailu ja turismi liittyvät pyhiinvaelluksiin yhtä lailla kuin hengelliset tai henkisetkin motiivit. Reitit tarjoavat kulkijoille luontoelämyksiä ja tarinoita historiasta. Pyhiinvaelluksen kuitenkin erottaa tavallisesta vaelluksesta juuri hengellinen tai henkinen ulottuvuus, jonka vaeltaja itse määrittelee. Pyhiinvaellus on enemmän kuin mikä tahansa vaellus, mutta toisaalta mistä tahansa vaelluksesta voi tehdä pyhiinvaelluksen.

Sydänkeskiajalla pyhiinvaelluksen ja ristiretken välinen käsitteellinen ero oli häilyvä. Molemmista käytettiin samankaltaista terminologiaa. Itse asiassa ristiretkien tarkoituksena oli turvata pyhiinvaeltajien pääsy Jerusalemiin. Keskiajalla oli monia eri motivaatioita lähteä pyhiinvaellukselle: toiset saattoivat lähteä rukoilemaan, toiset kiittämään onnesta, usein lähdettiin katumaan ja parannusta tekemään. Keskiajan roomalaiskatolisen kirkon dualistiseen ihmiskuvaan ja syntikäsitykseen liittyy katumuksen suorittaminen fyysisen kärsimyksen kautta. Tiettynä aikakautena levisi jopa käytäntö lähettää joku toinen, esimerkiksi palvelija suorittamaan pyhiinvaellus toisen henkilön puolesta. Tätä järjestelmää väärinkäyttivät niin kirkko, kuin sen ajan ihmisetkin. Lutherin reformaatio oli lähinnä reaktio erilaisia väärinkäyttöjä kohtaan ja hän kielsikin kaikenlaisen pyhiinvaeltamisen. Pyhiinvaelluksen ajatus ei kuitenkaan hävinnyt kokonaan protestanttisissakaan liikkeissä.

Ekumenia varmaankin näkyy suomalaisissa pyhiinvaellusmatkoissa siten, että pyhiinvaellusryhmissä on osallistujia useista kirkkokunnista. Pyhiinvaellus on maailman vanhimpia matkailun muotoja. Pyhiinvaellus on hengellinen kokemus, mutta myös matka paikalliseen kulttuuriin, luontoon ja historiaan.

Teksti: Wilhelmiina Virolainen

Lisätietoa pyhiinvaelluksista

  • Valamon ja Lintulan luostareiden pyhiinvaelluksista löytyy lisätietoa luostareiden omilta sivuilta
  • Pyhien Sergein ja Hermanin veljeskunta järjestää vuosittain pyhän Trifonin pyhiinvaelluksen pohjoisimmassa Suomessa ja Norjassa
  • Katolisen kirkon pyhän Henrikin pyhiinvaelluksesta ja Hattulan ristinylentämisen kirkon pyhiinvaelluksesta löytyy Fides-lehden sivuilta.
  • Suomen luterilainen kirkko on perustanut Turkuun pyhiinvaelluskeskuksen
  • Matkanjärjestäjä Miway-matkat järjestää pyhiinvaelluksia mm. Pyhälle maalle, Georgiaan, Armeniaan ja Albaniaan.
  • Matkatoimisto Toiviomatkat järjestää pyhiinvaelluksia erityisesti Pyhälle maalle
  • 300-luvulla eläneen Egerian matkasta Pyhälle maalle voi lukea lisää Suomen patristisen seuran julkaisemasta kirjasta.

Views: 1901