Hengellinen opetus on jatkuva osa kirkon ja seurakuntien elämää.

Toimintapiirien yhteydessä saadaan monenlaista opetusta niin tiedollisesti kuin taidollisesti. Tähän on koottu muutama esimerkki, jotka opastavat rukouksen ja toiminnan äärelle.

Ikoneista

Pyhä ikoni on osa Ortodoksisuuden mitä, miksi, miten -videosarjaa. Tällä videolla kerrotaan perusasioita ikoneista ja niiden kunnioittamisesta ortodoksisessa perinteessä.
Videolla Helsingin ortodoksisen seurakunnan pappi, isä Sergei Petsalo kertoo ikonista Pavel Florenskyn teologiassa. (ei tekstitetty)

Diakoniasta

Ikoni: Pyhä Johannes Sonkajanrantalainen,
kuva Kaisa Nykänen

Kristillinen palvelus on aina yhteydessä Kristukseen. Kirkkoon kuuluminen merkitsee osallisuutta Kristuksen ruumiiseen, jonka jäseniksi meidät on kasteessa tehty. Kristitty tekee Herran tekoja, kulkee hänen polkujaan, kuuntelee lähimmäistä Kristuksen puolesta ja puhuu Jumalan sanoja.

Vaikkapa sairastavan lähimmäisensä luona vieraileva kristitty tekee Herran läsnäolevaksi tälle. Samalla vierailija kohtaa lähimmäisessä itse Kristuksen. Teemme siis Vapahtajan läsnäolevaksi toiselle ihmiselle ja samalla kohtaamme Hänet tässä ihmisessä. Tähän suuntaan osoittaa evankeliumin todistus Tuomaan ja Kristuksen kohtaamisesta. Ylösnoussut Jumalan Poika on tavattavissa siellä, missä ovat haavat Hänen ruumiissaan, kärsivien luona.

Luonteeltaan palveleminen on aina sekä paikallista, että maailmanlaajuista. Kärsivä ihminen on lähimmäisemme oman portinpylväämme juurella ja kaukana maailmalla. Kirkon olemukseen kuuluu samanaikainen paikallisuus, kuten ehtoollista viettävä yhteisö, ja katolisuus, mikä merkitsee kaiken kattavaa niin maantieteellisesti kuin ajallisestikin. Lähellä asuvaa lähimmäistä palvellessamme, emme voi unohtaa kaukana olevia sisariamme ja veljiämme. Nämä kaksi kuuluvat aina yhteen, sillä uskollisuus vähäisissä ja meistä tavanomaisen tuntuisissa arjen asioissa tuottaa meille alati suurempaa vastuuta myös maailmalla kärsivistä.

Kuva: Erna Suutari

Lähellä olevien apua tarvitsevien löytäminen on hengellinen harjoitus. Ilman rukousta ja sakramentteja kuljemme kuin silmät sokaistuina. Jumalan valossa alamme nähdä kärsivät kasvot ehkä hyvinkin lähellämme.

Maailman pahuudesta ja syyttömien kärsimyksistä ei kenenkään pidä ahdistua. Rukous ja aktiivinen toiminta kaukana elävien vähäosaisten puolesta on vähintä, mitä voimme tehdä. Samalla teemme kaiken, mihin pystymme ja näin minimi ja maksimi ovatkin samassa tasossa.

Lapin ortodoksinen seurakunta, isä Rauno Pietarinen

Hits: 23